maanantai 30. marraskuuta 2015

Positiivinen, negatiivinen

 Nyt kun talo on kerrankin tyhjä ja hiljainen, yritän saada tämän hetkiset ajatukset kirjoitettua. Olen aina ollut rauhaa rakastava ja yrittänyt ajatella kaikista ihmisistä ja asioista hyvää. Siksi haluan pitää tämän bloginkin sellaisena, jossa keskityn positiivisiin asioihin. Tällä hetkellä on kuitenkin pakko purkaa mieltä edes pintapuolisesti. 
Kaikki on ollut jotenkin niin negatiivista; mieliala, sää, ympärillä olevat ihmiset, uutiset ym. On ollut vaikeaa pysyä hyvällä tuulella kun tuntuu että joka puolelta tulee vain negatiivisia asioita. Remonttikaan ei ole edistynyt mihinkään suuntaan ja kaikki asiat vain kasaantuvat. Siivoan joka päivä ja silti koko ajan on kamala kaaos. Tuntuu, että olen itsekin jotenkin ollut turtunut tässä muutaman viikon ajan, eikä mikään ole huvittanut. Eilen saatiin taas onneksi siivottua vähän pihaa, jos vaikka sitä lunta tulisi jossain vaiheessa. Työkalutkin oli kiva saada pois maasta ennenkuin lumi ne olisi peittänyt...
Tältä keittiön pitäisi näyttää. 

Tältä se näyttää tällä hetkellä.


Joulu lähestyy jo, mutta en jaksa stressata. Verhot ovat odottaneet melkein viikon ajan silitystä ja pahvilaatikossa ovat kaikki joulukoristeet. Noh, puoli voittoa on jo se, että ne on saatu yläkerrasta tupaan. 

Pitää yrittää keskittyä kaikkeen hyvään ja vältellä ihmisiä jotka saavat huonolle tuulelle. Päivän piristeitä ovat ystävät ja rakkaat, alle 3v. kummityttö ja elukat. Pari päivää maassa ollut lumikin piristi, toivottavasti sitä tulisi pian lisää jotta ulkonakin olisi mukava olla.




vin vanhempieni ja siskoni kanssa Tallinnassa. Pieni irtiotto arjesta.

 Siskon koira oli "koulutettavana". Tältä näytti tunnin jälkeen kun koirat olivat olleet kahdestaan. Mutta ei se mitään, lisää koulutusta vain...
 

 Pakkanen teki ihania kuvioita ulkorakennuksen ikkunaan.
 


 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti